Uusi vuosi ja uudet kujeet! Järjestömme tuore hallitus on aloittanut tehtävässään ja sen mukana myös uusi puheenjohtaja, eli allekirjoittanut.
Tänä vuonna keskitymme erityisesti yhteistyöhön Amerikka-teemoista kiinnostuneiden kumppaniemme kanssa. Viihdyttäviä tapahtumia onkin tulossa roppakaupalla, joista tarkemmin kevään mittaan uutiskirjeessämme sekä somessa. Heinäkuun 4. eli Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivä kannattaa kuitenkin jo varata kalenterista ennakkoon, kuten pitkäaikaiset jäsenemme varmasti tietävät.
Donald Trumpin nousu Yhdysvaltojen presidentiksi, Suomen NATO-jäsenyys sekä monet muut kansainväliset kehityskulut tekevät Suomi-USA -yhteistyön seuraamisesta ja rakentamisesta kiehtovaa myös tänä vuonna. SAM näkyykin sekä kuuluu tärkeänä kulttuurien välisen sillan rakentajana. Suomessa, jota on tituleerattu jopa ”Euroopan amerikkalaisimmaksi maaksi” (avautuu uuteen välilehteen) , tämä ei ole pieni saavutus.
Tervetuloa mukaan SAMin toimintaan tänäkin vuonna, olit sitten jo vanha tekijä tai uusi tulokas. Toivottavasti pääsen tutustumaan teistä mahdollisimman moneen kuluvan vuoden aikana.
– Tomi Rauste, puheenjohtaja