Vuodesta 1980 alkaen järjestettävään SAM:n lukiolaisten kirjoituskilpailuun on osallistunut vuosien saatossa tuhansia nuoria, jotka ovat kertoneet englanniksi ajatuksiaan sekä mielipiteitään ajankohtaisista Amerikka-aiheista, ilmiöistä ja maailman tapahtumista.

Olemme saaneet olla aitiopaikalla seuraamassa suomalaisnuorten englanninkielen taidon parantumista vuosikymmenien aikana.

Noin 10 parasta kirjoittajaa palkitaan toukokuussa juhlavassa palkintojenjakotilaisuudessa, johon kutsutaan voittaneiden opiskelijoiden lisäksi myös heidän englanninopettajansa. Kilpailun pääpalkintona on Icelandairin lennot Yhdysvaltoihin sekä Yhdysvaltain suurlähetystön kirjapalkinnot.

Lukiolainen, miten voit osallistua kilpailuun?

Kaikkiin Suomen lukioihin postitetaan kirjoituskilpailun ohjeistus ja aiheet elokuun lopulla 2017, kirjoitusajankohta on syyskuun alussa. Ole yhteydessä englanninopettajaasi ja selvitä ehtisikö lukiosi osallistua kilpailuun tänä syksynä tai seuraavalla kerralla.

Lisätietoa täältä.

SAM Helsinki | COPYRIGHT 2017